17 May 2014

Ravintola Chef & Sommelier

Toinen kerta toden sanoo. Ensimmäisellä kerralla ravintola oli täynnä haluamallemme illalle.  
Tuolloin ravintolalla ei ollut vielä Michelin tähteä. Tässä pienessä ravintolassa on noin 24 paikkaa ja se oli täynnä toukokuisena torstai-iltana.
 
Valitsimme yhdeksän ruokalajin illallisen. Sitä odotellessa nautimme Kir-aperitiivin. Tässä versiosssa valkoviini on saanut seuraksi hieman suomalaista kirsikkalikööriä.

Amuse-bouche
Ruokahalua nostettiin ennen varsinaista illallista näillä pienillä luomuksilla. Kalaa ja artisokkaa.
Jokaisen ruokalajin kohdalla tarjoilija selitti tarkasti, miten ja mistä aineksista annos on valmistettu.
Täytyy tunnustaa, että vaiheita ja varsinkin villiyrttejä oli niin paljon ettei niitä pystynyt muistamaan edes välittömästi selostuksen jälkeen. Siksi alla olevat lyhyet kuvaukset eivät anna oikeutta ruoka-annoksille ja siihen, millä intohimolla ja raaka-aineilla ne on valmistettu.

Chef Sasu Laukkonen ja Sommelier Johan Borgar ehtivät huolehtia asiakkaista kaiken kiireen keskellä. Michelin tähdestä huolimatta tunnelma on pysynyt rentona ja hintataso erittäin kohtuullinen. 

1
Tästä se lähti "nokkoskeitto" seurana perunaa, kanamunaa, sipulia. 

2
Haukea monipuolisesti käytettynä. Mielettömän hyvää.

3
"Villiriisä" - kahta erilaista. Tässä annoksessa oli yrttejä, kasveja joka lähtöön vuohenputkesta, litulaukasta (maito)horsmaan?


4
Tässä yhdistyvät tatti ja perunat. Kuvassa oleva peruna on saanut tatin muodon.

5
Kyssäkaalia ja merilevää, punainen väri tulee punajuuresta. Tämä annos innosti meitä vähiten.

6
Porsasta eri muodossa ja spelttiä. Rapea porsaan nahka on vain niin hyvää!

7
Suomalaista pientuottajan juustoa ja punakarviaishilloa. Pyysimme tämän oheen vielä erillisen kolmen juuston -lautasen, se kannatti. Mainittakoon tässä vaiheessa, että hyvää leipää ja voita oli tarjolla koko illallisen ajan.

8
Mantelia ja mesiangervoa. Raikasta, erinomaista.
Tämän jälkeen tarjoiltiin pieni "välijälkiruoka", josta ei ole kuvaa.

9
Ensimmäiseksi silmänruokaa.. raparperiä, orvokkeja ja "jäätelöä", joka ei ollut jäätelöä..
Hieno ilta.

PS. Ennen lähtöä saimme tutustua ravintolan "jäätelöön" suolaisen toffeen kera. Wau, tämä makuelämys vei Jérômen lapsuuden maisemiin.

No comments:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...