We were picked by a chauffeur and a dog in a mercedes at our doorstep at 4pm to share a Christmas lunch in the posh city of Espoo, with paranoid people seeing suspicious deaf lithuanians at every corners. These people (we don't write names... christian charity...) think they live in Medelin. We believe it's down to the large amount of booze and ganja circulating in the house! The lunch started around 4.30pm to end at 11pm. More than 6 hours later, we were human wrecks, stuffed beyond limits like mad turkeys, with the best food and drinks this side of Scandinavia. The lady of the house (who did everything from scratch with cousin, cousin's wife and some other dude - and she baked the bread herself) is one hell of a cook as well as being a great hostess and looking great (on the other hand, the man of the house was torturing his dog with circus routine, God knows why...) Anyway... great food, great atmosphere, great everything. Cheers.
Nälkää oli kasvatettu huolella koko päivän - onneksi!
Tiedossa oli monen taitavan kokin luomuksia - kaikki kotitekoisia patongista alkaen. Ensimmäisenä kuitenkin lasillinen kuplivaa. Sen jälkeen istuuduimme pöydän ympärille. Oli aika aloittaa makujen kavalkaadi: ravunpyrstö-, sieni-, porosalaattia, graavilohta, muikunmätiä, maustesilliä, sinappisilliä, smetanaa, valkosipulipikkelsiä, punasipulia, keitettyjä perunoita ja porkkanoita...
kolmea erilaista pateeta. Kaikkien seurana oli
itävaltalaista ja italialaista punaviiniä.
Ja sitten. Mahtava 6 kg kinkku oli hankittu Roslundilta. Kinkku oli huolella valmistettu. Jopa lämpömittari oli kalibroitu optimaalisen tuloksen varmistamiseksi. Wau, mikä lopputulos! Pöydässä oli luonnollisesti suomalaisen joulukeittiön klassikot rosolli, peruna-, porkkana- ja lanttulaatikko.
Tässä vaiheessa piti jo säästää mahaa juustoille ja hilloille.
Jälkiruoka - sille löytyy aina tilaa, toinen vatsalaukku?
Juomana olivat kahvi ja portviini.
Alhaalla: ranskalaisen patisserie Julien Petitpas'n tilaustyönä tehty appelsiinisuklainen jouluhalko (appelsiiniconfit, suklaa, mantelikakkupohja) ja ylhäällä isäntien kotitekoinen Vermont applepie kermavaahdolla (mikä muuten on Vermont applepie - ei aavistustakaan, jotain tällaista: kaneli, voi, piparkakkumuruja, vaahterasiirappi).
7 tuntia myöhemmin olo oli, miten sitä nyt kuvaisi...
Mutta kukapa olisi uskonut, että yöllä löytyi vielä tilaa vihreille kuulille ja pekonishipseille. Sairasta.
No comments:
Post a Comment